LEIKI ENEMMÄN - OPI ENEMMÄN
"Liian usein unohdamme kuinka monipuolinen ja kestävä kokonaisuus kehomme on.
Jos syötämme sisään ainoastaan yksinkertaisia liikemalleja, saamme vain yksinkertaisia tuloksia.
Leikkimisen ja kokeilun avulla voit opettaa kehoasi löytämään uusia ratkaisuja sekä adaptoitumaan ympäristöön."
KUKA OLEN?
Olen lakeuksilta etelään muuttanut monipuolisen liikkeen puolestapuhuja. Valmentamisen maailmaan tutustuin parkourin kautta vuonna 2011. Myöhemmin kiinnostukseni liikunta-alaa kohtaan jalostui opinnoiksi Vierumäen liikunnanohjaaja AMKissa, mistä valmistuin 2017. Nykyään opiskelen liikuntapedagogiikka Jyväskylän yliopistossa. Vahvuuteni ovat voima- ja liikkuvuusharjoittelussa. Lähimpänä sydäntä on kuitenkin uuden oppiminen ja kehon monipuolinen liikuttaminen.
“Kun harjoittelusta nauttii, sitä tekee myös vähän huonompana päivänä. Liikunnan kuuluu olla voimavara, mikä tuo monipuolisen liikkeen osaksi arkea. Toimintakykymme ei rajoitu yksinkertaisiin liikemalleihin. Mitä monipuolisempaa liikettä annat kehollesi, sitä enemmän se on valmis ottamaan sitä vastaan.”
Henni
Liikkeitä tehdään oman progressio vauhdin mukaan. Tämä on ollut parasta Tuomaksen valmennuksessa ollessa! Tuomas osaa ottaa porukan haltuun huumorin ja hyvän fiiliksen ylläpitämisen kautta...
Satu
Tuomaksen ohjauksessa treenaaminen on niin hauskaa, että ei käy edes mielessä jättäytyä pois tunneilta tekosyiden varjolla! Tuomaksella on uskomaton taito kannustaa ja tehdä liikkumisesta hauskaa täysin luontaisesti ja vilpittömästi...
Arto
Tehdessä pienetkin yksityiskohdat saavat merkityksen ja treenit vedetään aina pilke silmäkulmassa. Ohjelmoinnissa on hyvin otettu huomioon henkilökohtaiset toiveet, mikä on auttanut liikuntaan motivoitumisessa...